Kaupan alan ohjattu työkokeilu

Ohjattu työkokeilu on nopein ja tehokkain tapa oppia uusi työ. Tästä syystä Kauppavalmennus järjestää työkokeiluita kaupan alasta kiinnostuneille.  Vaikka kokeilija ei tuntisi kaupan alaa lainkaan, tämän työkokeilun jälkeen hänellä on riittävä osaaminen työllistymään.

Työkokeilussa käydään lyhyt teoria kaupan töistä, oppimisesta ja ripeydestä, harjoitellaan työt oikeissa kaupoissa käytännön töitä harjoitellen. Kesto on tavallisesti 1 kuukausi, mutta sitä voidaan pidentää 2 kuukauteen. Kouluttajana toimii Juha Ketola, jolla on kokemusta 6 vuotta kauppiaana (KM-, KSM-, ja KCM-ketjuissa) ja 11 vuotta kauppiaien ja kaupan esimiesten kouluttajana. Kokeilun aikana käydään läpi kaikki kaupan perustyöt niin, että kokeilija pystyy tekemään niitä hyvällä tasolla. Kokeilussa voi myös suorittaa ikärajapassin.

Kokeilu voi olla joko ruokakaupassa tai tavaratalossa, oman mieltymyksen mukaan. Myös työtehtävät ovat sovittavissa, mutta mitä enemmän osaa, sitä todennäköisempää on työllistyminen. Työllistymisen merkittävimmät tekijät ovat ripeä työtahti ja asenne, ripeistä kokeilijoista 5/6 on työllistynyt vähintään kiireavuksi. Kauppa etsii jatkuvasti hyviä työntekijöitä.

Ota yhteyttä ja kysy lisää! Juha Ketola, 040 574 8769, juha.ketola@kauppavalmennus.com

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

p. 040 574 8769, juha.ketola@kauppavalmennus.com
Lähetä viesti, niin otan sinuun yhteyttä.

Mistä palveluista olet kiinnostunut?