Matkasin aamulautalla Tallinnasta Suomeen. Koska Viking Line ei kulkenut, otin toisen vaihtoehdon, Eckerön. Valitettavasti tällä kertaa kävi niin, että satamaan tultuani portit oli suljettu, joten en päässyt laivaan. Harmin paikka, mutta ei ensimmäinen kerta. Tällä kertaa jäin kuitenkin miettimään asiaa, sillä myöhästyminen ei ollut vahinko. Saavuin satamaan juuri silloin, kun olin suunnitellutkin.
Kulkiessani Viking Linellä portit sulkeutuvat 20 minuuttia ennen laivan lähtöä. Ilmeni, että Eckeröllä sama tapahtuu 45 minuuttia ennen. Koska inhoan sitä ajanhukkaa, jonka satamassa tai laivassa notkuminen aiheuttaa, pyrin saapumaan satamaan vasta puoli tuntia ennen lähtöä, jolloin oli jo liian myöhäistä. Oma vikani, sillä Eckerö ilmoittaa asiasta varausvahvistuksessa, mutta en lukenut sitä. Miksi en? Koska olen kulkenut Vikingillä niin kauan, että ei juolahtanut edes mieleeni, että satamassa pitäisi olla 45 minuuttia etuajassa. En nähnyt sille mitään syytä.
Mikä siis voi olla syy näin aikaiselle porttien sulkemiselle? Asiakkaan hyöty on selvä, mitä lähempänä lähtöä hän pääsee laivaan, sitä vähemmän hänen elämäänsä hukataan odotteluun. On siis hyvä, että portit sulkeutuvat myöhemmin.
Entä varustamon näkökulma? Tämä on hieman moniulotteisempi. Olen huomannut, että jos laivan sanotaan lähtevän vaikkapa 7:00, se lähtee usein jo 6:50. Tämä on järkevää, sillä jos kaikki matkustajat ovat sisällä, ei ole mitään syytä odotella, vaan laiva voi lähteä aiemmin, ajaa hitaammin ja käyttää vähemmän polttoainetta. Kaikki hyötyvät tästä. Jos taas jokin menisi pieleen, varustamolla olisi pelivaraa. Mutta Viking tekee näin jo nyt, vaikka portit suljetaan 20 minuuttia ennen. Ei Eckerö irtaudu laiturista puolta tuntia aiemmin. Se ei siis voi olla syynä.
Keksin vain kaksi muuta syytä: aika, joka matkustajilla kestää kävellä laivaan, sekä lähtöön liittyvät toimenpiteet sen jälkeen, kun kaikki matkustajat ovat päässeet sisään. Jos Vikingillä portit suljetaan 5:40 ja matkustajilla kestää 5 minuuttia kävellä laivaan, kaikki ovat sisällä 5:45. Jos lähtötoimet kestävät 5 minuuttia, laiva pääsee lähtemään 5:50. Jos jompikumpi noista toimista kestää pidempään, myös viimeisten matkustajien täytyy lähteä portilta aiemmin. Muutenhan kävisi niin, että Eckerön tapauksessa kaikki olisi valmista 5:25 ja laiva notkuisi valmiina laiturissa vielä puoli tuntia ennen lähtöään. Viking ja Eckerö lähtevät saman laiturin eri puolilta, joten kävelystä ei voi olla kyse.
Ehkäpä kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että näin on aina tehty ja siksi näin tullaan tekemään myös jatkossa. Kukaan ei ole tullut ajatelleeksi kävellä koko arvovirtaa läpi asiakkaan ominaisuudessa alkaen saapumisesta satamaan ja päättyen laivan irtautumiseen. Niinpä prosessiin on jäänyt paljon hukka-aikaa, joka haittaa yhtä lailla sekä asiakasta, että varustamoa. Samasta syystä moni muukin yritys ja virasto toimii tavoilla, jotka eivät palvele asiakasta. Hinnan lisäksi asiakkaan ostopäätökseen vaikuttaa moni muukin muuttuja, joista mahdollisimman moni on hyvä ymmärtää. Tekemällä nämä muut muuttujat hyvin voi jopa kompensoida korkeampaa hintaa. Näiden kahden varustamon vertailussa jos Vikingin ja Eckerön hinnat olisivat vakiot, puoli tuntia vähemmän odottelua kallistaa vaa-an Vikingin puolelle.
Tämän julkaisun aikaan aamun seuraava laiva, Tallink on juuri irronnut laiturista.
Laivalla matkustaminen mielletään alkujaankin hitaaksi ja kiireettömäksi matkustusmuodoksi, joten asiakkaidenkin kai ajatellaan varanneen matkalleen ylimääräistä luppoaikaa.
Kyllähän tuo pöljältä kuulostaa… Noin iso ero ajassa!