Ihmisten merkitys automaattisessa tilausjärjestelmässä

Shigeo Shingon mukaan täysin automatisoidun ja täysin manuaalisen prosessin välissä on 23 erilaista vaihetta. Prosessi on täysin automatisoitu vasta, kun se osaa varsinaisen työn lisäksi myös automaattisesti sekä havaita, että korjata virheet. Kaikissa systeemeissä on aina hallitsematonta vaihtelua. Siksi virheitä pyrkii aina syntymään.

Vaikka automaattinen tilausjärjestelmä osaa tehdä tilauksia, se ei osaa havaita ja korjata virheitä. Siksi se on tosiasiassa täysin riippuvainen ihmisistä. Ihminen tulee mukaan kolmenlaisissa tilanteissa.

1) Sesonkien ennustaminen on edelleen monille järjestelmille vaikea paikka. Valtaosa tuotteista ei ole kriittisiä ja niiden ennustaminen onnistuu, mutta kriittisimmät tuotteet ihmisten täytyy tilata itse.

2) Koska tuotteita ja muuttujia on valtavasti, automaatin ehdotus voi mennä pieleen. Siksi ihmiset useimmiten tarkistavat tilaukset, ennen kuin ne lähetetään. Tilausten tarkistamiseen ei pitäisi mennä paria-kolmea minuuttia pidempään, sillä tarkoitus on puuttua vain räikeisiin epäkohtiin. Jos tilausehdotusta tarkistetaan ja muutellaan jopa 45 minuuttia, kyse ei enää ole automaattisesta tilaamisesta, vaan ihmisen tekemästä tilauksesta.

3) Vaikka tilaukset toimisivat täysin määrätyllä tavalla, tietokoneella voi olla väärää tietoa, tai sille on tehty vääränlaiset asetukset. Valtaosa kaikesta hävikistä ja tuotepuutteista johtuu tästä. Siksi tarvitaan ihminen puuttumaan tilanteeseen aina kun virheen merkki, andon havaitaan.

Kauppojen ei siis tulisi pelkästään luottaa automaattiseen tilausjärjestelmään, vaan ymmärtää, että se ei ole täysautomaattinen. Se toimii hyvin niin kauan kuin kaikki on kunnossa, mutta jos tapahtuu jokin muutos, se alkaa toimia virheellisesti. Tällöin virhe tulisi välittömästi tutkia. Näistä virheistä näkyvimmät ovat hävikki, punalaputus, tuotepuute ja takavarasto.

Tällaista toimintaa, jossa annetaan koneen tehdä, kunnes havaitaan virhe, jolloin ihminen korjaa sen, kutsutaan Toyotalla jidoka:ksi. Se tarkoittaa automaatiota, jossa on myös ihminen mukana korjaamassa virheet. Vaikka ihmisen mukana oleminen ei teekään systeemistä täysautomaattista, sillä voidaan kuitenkin saavuttaa 90% täysautomaation eduista. Täysautomaatio puolestaan maksaa niin valtavasti, että sen käyttö ei usein ole järkevää. Tämän on todistanut viimeisimpänä autovalmistaja Tesla.

Tällä hetkellä ihmisen merkitys on jäänyt vähittäiskaupassa automaation varjoon. Osaksi tästä syystä monet työntekijät eivät luota automaattiin: se tekee liikaa virheitä. Se tekee virheitä, koska ihmiset ovat jättäneet sen ilman apua. Automaatti, jonka annetaan tehdä ydintehtävänsä samalla, kun ihminen tekee tehtävät joihin ihminen soveltuu parhaiten, on tehokkain ja tarkin tapa täydentää kauppoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ota yhteyttä

p. 040 574 8769, juha.ketola@kauppavalmennus.com
Lähetä viesti, niin otan sinuun yhteyttä.

tutustu myös hintalaskuriin [Excel-tiedosto]

Mistä palveluista olet kiinnostunut?