Jokapäiväinen johtamisen vitsaus on houkutus saada aikaan nopeita ja helppoja voittoja kärsivällisen päivittäisen parantamisen sijaan. Tämän oppivat kantapään kautta neuvostoliittolainen puoluejohtaja Alexei Larionov, että pääsihteeri Nikita Hrustsov. Tapaus on malliesimerkki siitä, miten määrällisiin tavoitteisiin päästään väärentämällä systeemiä ja dataa sen sijaan, että parannettaisiin systeemiä.

Vuonna 1957 Nikita Hrustsov halusi kolminkertaistaa Neuvostoliiton lihantuotannon kolmessa vuodessa. Koska tuotanto ei ollut kasvanut vielä 1958 lainkaan, aluejohtajille lähetettiin määräys ryhtyä pikaisiin toimiin asian korjaamiseksi, jotta tavoite saavutetaan seuraavana vuonna. Alexei Larionov, Rjazanskin alueen kommunistisen puolueen johtaja tarttui haasteeseen.

Päästäkseen tavoitteeseen alueella teurastettiin kaikki vasikat, sekä suuri osa maito- ja siitoskarjaa. Kun sekään ei riittänyt, alue osti lihaa muilta alueilta. Lisäksi kolhooseilta takavarikoitiin ”tilapäisesti” karjaa. Näin Rjazanskin alue pääsi tavoitteeseen ja toimitti 150 000 tonnia lihaa vuoden aikana. Larionov lupasi toimittaa ensi vuonna 180 000 tonnia. Larionovia juhlittiin ja hänestä tehtiin Neuvostoliiton sankari.

Seuraava vuosi tuli ja lihantoimitus romahti 30 000 tonniin. Karjan määrä oli pudonnut 65%, joten ei ollut enää teurastettavaa, eikä uutta karjaa tullut. Kun totuus paljastui, Larionov erotettiin ja hänen sanottiin kuolleen sydänkohtaukseen tai itsemurhaan.

Pikavoitot eivät tuo tuloksia, ne pahentavat tilannetta. Mitkään tavoitteet eivät auta, ellei ole kestäviä keinoja niiden saavuttamiseksi. Pelkät määräykset systeemin parantamiseksi eivät auta, ellei johtoporras pyri ymmärtämään, mitä syyt estävät tuottavuuden parantamista. Se ei yleensä ole rahan puute, vaan ymmärryksen puute.